torstai 11. lokakuuta 2012

Maalausta ilman taitoa osata maalata

On tässä elämän aikan tullut kokeiltua jos jonkinlaista juttua. Posliininmaalausta olen elämässäni pyöritellyt aina uudestaan ja uudestaan vuosien tauon jälkeen. Ikinä en ole kyseiseen lajiin päässyt kunnolla sisälle. On ollut sellaista epämääräistä härppimistä koko juttu. Tänä vuonna saivat minut taas kerran ylipuhutta piiriin. Olen jo ymmärtänyt että he tarviivat sinne jonkun "heikompi lahjaisen" ja olen osani ottanutkin täydellisesti. Eilinenkin meni enemmän höpistessä joutavia ja malleja piirtäessä...niissä oon hyvä eli keräämään malleja =)
Oon tämän enkelin aloittanut maalaamaan joskus vuonna jotain (en suostu enää nimikoimaan pohjaan nimeä ja vuosilukua). Nyt se on loppuun poltettu. En todellakaan ole tyytyväinen mutta tököttäköön nyt aikansa pöydällä kunnes hävinneen paikkaan piilo.

Minulla odottaa myös keskeneräinen maljakkokin siellä piirin kaapissa... mutta ehkä ensi vuonna se valmistunee =)
Tässä jotain vanhoja juttuja joita on ikuistettu:
Tuikkukirkko,,, ja nyt päätin etten enää maalaa koskaan esineitä... päätös pitänee varmaan siihen asti kun joku ihanuus tulee eteeni.
Ihka ensimmäinen työni vuodelta jotain...ruusumaljakko
Keijumaljakkokin on tehty joskus,,,
keijutaulu joka on paikassa MISSÄ?
Tämä ehkä on tyyliltään sitä mitä haluaisin tehdä...epämääräistä leikkimistä väreillä ja kaikella.
Kauankohan tätä maalausta pitää harrastaa että alkaa tuntea onnistumisen iloa??? Noh ainakin ryhmä on kiva ja saahan siellä mukavasti juotua iltakahvit hyvässä seurassa =))




 





6 kommenttia:

  1. Posliininmaalaus on yksi mukava harrastus jos on halua. Mukavia töitä olet kokeillut. Jos väreillä leikkiminen posliinin pintaan tuntuu omimmaltasi niin tee sitä. Hyviä esineitä siihen ovat isohkon laatat, ruukut, purkit ja maljakot. Hae ensin mielessäsi värit joista teet työn ja sitten vapaallakädellä rohkeita vetoja. Unohda kaikki pieni piperrys joita olet kokeillut. Opettajasi auttaa varmasti alkuun pääsyssä. Kolmessa viimeisessa posliini-plus lehdessä on Julietan hauskoja värisommitelmia. lehdet löytyy kirjastosta tai kyllä meillä opettajilla on yleensä lehdet oppilaita varten.

    VastaaPoista
  2. Kauniilta nuo minusta näyttävät kaikki. Minä en edes uskaltaisi mennä posliininmaalaukseen. Ensinnäkin en osaa piirtää tai maalata ja toiseksi rikkoisin kuitenkin kaikki posliinit omat ja toisten. Kerran kaveri houkutteli savikurssille. Sitä kestin joulutaukoon ja sitten jätin kesken. Siitä ei vain tullut yhtään mitään.

    VastaaPoista
  3. Älä hyvänenaika lopeta maalamista.. työsi ovat todella upeita ja kauniita, tykkään kovasti:-)

    VastaaPoista
  4. Kauniita töitä! Tuo tuikkutalokin on kiva!
    Itse en ole näihin maalauskursseihin uskaltautunut sillä en oo oikein tarkan työn tekijä.

    Kivoja juttuja sulla valmistunut muutenkin. nuo lapaset ovat ihanat.

    VastaaPoista
  5. ihania töitähän nämä :) siis taitosi on todella hyvä, et missään nimessä saa lopettaa..

    VastaaPoista
  6. Aivan upeita töitä. Olet sinä kyllä maalari, ja hyvä !!!

    VastaaPoista