maanantai 1. lokakuuta 2012

KORUKURSSILLA...

siellähän se viikonloppu sitten vierähti. Minua ei kuitenkaan korista yhtään uutta korua :AInoaa täytettä tuli keskeneräisten töiden "laariin". Näin se vaan tuntuu minulla elämä etenevän...aloitusta on mutta lopetukset jää tulevaisuuteen roikkumaan.
Ja kuinkas siellä sitten kävikään...Noh... tarina menee kutakuinkin näin... Opettajalla oli kiva malli. Noh sitä aloin työstämään kunnes huomasi että joo..helmet ei riitä. No hätä kotona olisi lisää. Mielessä siinti jo melkeistä valmis ISO projekti. Opettelin sitten loppupäivän vääntelemään lankaa ja hiljalleen väsäämään siitä tuotosta. Sittenpä aika loppuikin. Päätin "vääntelykoruun" tarvittavat vääntää kotona. Noh saihin niitä väännellä kun jätin kaikki pihdit ja muut vermeet kurssipaikalle.
Voin sanoa että jotenkin alkoi pänniä ja unohdin koruilun ja oikeastaan kaiken tekemisen . Päätin viettää lauantai-illan itsesäälissä mörnöttäen.
Sunnuntaiaamuna intoa täynnä kurssille... huomatakseni että tarvitsemani helmet ovat projektissani vain kuin pisara valtameressä.. Joten työ saa nyt odotella seuraavaa kaupunkireissua(siksi se on siis kesken!!)Vaan siinäpä alkoi opettaja näyttämään mallia taas. Haastoi minutkin kokeilemaan ja yllytyshullu aloitti kolmannen työn. Ja taas loppui aika... tuossa ne nyt odottaa lisätarvikkeita ja lisävääntöjä ja jatkamista.
Yritän kuitenkin jotain saada valmiiksi ennen seuraavaa kurssia joka on parin viikon päästä. Koska pitäähän minun saada siellä sitten aloittaa taas jotain uutta. Seuraava kurssi jääkin yksi päiväiseksi koska toinen päivä olisikin tarkoitus käyttää hummailuun käsityömessuilla =)

13 kommenttia:

  1. Tuollaista helmivirkkausta (mitä olen tunnistavanani kuvasta) opettelin minäkin viime syksynä, mutta jossain kohtaa meni aina vikaan enkä sitten koskaan jaksanut kotona tehdä loppuun asti... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maj...tässä ei oo helmivirkkausta, mutta sitä ohjeistusta minä pyysin kurssinvetäjältä seuraavaksi kerraksi joten sitten löytyy sellainen keskeneräisyys =))

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tuo vitsi sana sopiikin tähän yhteyteen hyvin =) kiitos kuitenkin..

      Poista
  3. Ihanan tuttua! Että jää kesken syystä eli toisesta, älä lannistu.(söitkö suklaata vai jäätelöä lauantaiehtoolla?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en syöny kumpaakaan... tuhosin talouspaperirullan. Itkeä tirrauttelin ihan satasella... ja jos kyyneleet ois helmiä niin ei tarttis mennä nyt helmiä ostamaan. Mutta kummasti se helpotti!!

      Poista
  4. kauniita koruja ja minä olen hyvin ihastinut tuommoiseen helnivirkkaikseen. naisellista hömppää.

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania korujen alkuja, toivottavasti saat ne valmiiksi :)

    VastaaPoista
  6. Ehkä juuri tuon takia minä en ole uskaltautunut minkäänmoiselle korukurssille, taas vietäisiin eukkoa ihan eri suuntaan mihin piti! :) Kyllä ne siitä valmistuu, hiljaa hyvä tulee! Neulo parit sukat tähän väliin niin sitten jaksaa taas kiinnostua muista projekteista!

    VastaaPoista
  7. Todella kauniit korut valmistumassa:-)

    VastaaPoista
  8. Hiljaa hyvää tulee... kyllä noista vielä varmasti valmistuu kauniit korut!
    T.Sny

    VastaaPoista
  9. Oletpa tehnyt tosi kauniita koruja :)

    VastaaPoista
  10. Kivoja korujen alkuja ja jospa ne valmiiksikin tulee.
    Sinä puit sanoiksi sen, miksi en ole tohtinut korukursseille ilmoittautua. Korujen valmiiksi saaattaminen saattaisi olla minullakin työteliästä hommaa.

    VastaaPoista