Näytetään tekstit, joissa on tunniste afrikankukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste afrikankukat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Paluuta taaksepäin

Osallistuin siis joulun tienoilla alkavaan JyJu2015 tempaukseen. Kaikki työt piti olla aloitettuna siis vasta huhtikuun lopussa. Omat työni sain kaikki jo valmiiksi maaliskuussa. Tässä näitä vielä...
Neuloin ystävän noita-akka tekeleelle pitkät raitasukat, eriparia.
Novitan lehdestä löysin ihanat vaahtokarkkisukat
ja ihan muuten vaan pehmoiset polvisukat itselleni
Viimeisenä valmistui afrikankukka hippo. Hipon kokoaminen vaatikin sitten hermoja. Hippo on nyt seikkailemassa kansalaisopiston näyttelyssä ja matkannee sitten eräälle pikkumiehelle
Osallistuin myös fb:n löysäpipoisten kuukausi ufoiluun. Maaliskuussa valmistui joskus viime syksynä aloittamani tunika. Tunikaan oli neulottu hihatkin mutta arvannette ettei ne sitten pelittäneet yhtään. Meinasin koko hela hoidon viskellä roskiin mutta sitten neuloin hihoiksi muutaman oikean kierroksen ja se mukavasti rullaantui,,, joten ehkäpä tämä sitten menee näin.
Jotenkin bloggailu takkuilee mutta ehkäpä piristystä on tulossa =)

perjantai 2. tammikuuta 2015

Löysäpipoisten JyJu-15

FB:ssä alkoi löysäpipoisten JyJu eli jouluyöstä juhannukseen.. 20 työtä joissa lankaa on kulunut ainakin 50g ja aloitukset 20:lle työlle maaliskuun loppuun mennessä.
Minun aloitus nro1 Tiimalasisukat ihan itselleni.Aloitin jouluaattona neulomaan (24.12)
Sukat oli valmiina Tapaninpäivänä (26.12) . Lankana Novitan Taika ja lankaa meni n. 90g.
Neulonta vauhti oli päällä ja aloitus nro 2 hyppäsi heti puikoille. Serkkuselle polvisukat (koko n.39)
Sukat neuloin valkoisesta Alizesta ja jostan toisesta sukkalangasta. Lankaa sain tuhottua n.100g Ja nämä sukat olikin sitten vuoden viimeiset eli valmistuivat 31.12
Vuoden vaihtumista odotellessa puikoille Fabelia ja Magdaleenat työn alle. Aloitus nro3
Ja kun aina ei huvita neuloa voi välillä tehdä kukkasia virkaten. Aloitus nro4 on afrikankukka Hippo