Aika tuntuu kiitävän huimaa vauhtia. Alkaa olla minun vuodenaikani eli kevättalvi:)
Jyjyily on jatkunut. Kaverilleni neuloin ylipolven menevät säärystimet. Ummikona hiukan hänelle tein mutta joskus menee nappiinkin. Saaja oli tosi tyytyväinen raidallisiin ja kukallisiin säärystimiinsä. Väritkin sattui niin kohilleen. Lankana minulla oli musta Alize superwash ja hitunen valkoista sekä laatikon kätköistä löytynyt kiv a Strompegarin sock wool. Satunnainen ostos jostain joskus.
Seuraavana neulottiinkin sitten Talvisukat ja mentiin
muita ihania blogin ohjeen mukaan. Väritys nyt on mitä sattuin seiska veikkaa olemaan eli tylsä ja sukista tuli minulle itselleni liian pienet, joten kiertoon menevät. Muutoin näiden neulominen olikin kiva projekti vaikken päivätahdissa mennytkään.
Jyjyilyyn olen myös joka kuukaudelle ottanut sukat Niina Laitisen sukkakalenterista. Helmikuun sukat valmistui sillä poikkeuksella etten niihin kirjonut sydäntä.Tykkään Laitisen sukkamalleista, kivoja neuloa välillä näitäkin.
Enkelten neulominen oli tuskaisaa. Nyt kuitenkin jyjy-lapasetkin ovat valmiit ja kahdet parit pääsee tädille lähtemään. Tilauksia on kolmet odottamassa mutta enkelit saa odotella vuoroaa.Kauniit nämä on, ei voi mitään.
Kaikki jyjy-aloitukset on nyt tehty. Kori pursuaa ja neulonta ei nappaa joten aika hyvä lähtökohta.Mummun sydänkäpynen tarvii uuden villahaalarin ja se tekele kaivetaan korista seuraavaksi neulottavaksi.
Yksi uuden vuoden hiljaisista lupauksista oli et opettelen jonkun uuden taidon tänä vuonna. Tätä ei ehkä ihan lasketa mutta lomaviikon käytin kankaan kutomiseen. Mattoa oon joskus tyttösenä paukutellut mutta nyt aloitin ikuisuusprojektin numero *jotain* eli rekipeitto. Ja kangashan siihen pitää saada. Aikaa kudontaan meni yllättävän paljon mutta hitaasti ja varmasti etenin. Ja juu... kuten arvasin jäin kudonta koukkuun ja meinaan jatkaa kunhan aikaa taas olisi. Motivaatio meinasi tätä kutoessa loppua kun tummaa tylsää kangasta paukutti sen 170cm.. Pieni osa rekipeitto-projektista on siis valmis.
Tätä sitten en ollutkaan koskaan ennen kokeillu ja oppiminen ei tapahtunutkaan yhdessä illassa. Eli menin kehräyskurssille. Onneksi on oppinu jo nauramaan omille tekeleilleen ja töppäyksilleen. Muutoin olisi loppunu ekaan iltaan. Vaikeaa mutta kiehtovan kivaa.. tulee siis nyt rukin etsiminen eteen. Ihan pian ei näillä taidoilla vielä sukkalankoja kehrätä, sinne on vielä pitkä matka.
Ja viikonloppuna ennenkuin flunssa kaatoi sain vielä tilatun ilon kyynel-nenäliinan virkattua pikkuneitosen kastejuhlaan. Tammikuussa toki sydänkäpysellenikin virkkasin omansa ja neuloin kastemekonkin mutta ne kuvat jäi ottamatta. Kastejuhlankin kuvat ovat vielä onnellisten ihanien nuorten vanhempien koneella.Niistä ehkä joskus myöhemmin sitten.
