sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Pääsiäistä kohti

Viikonloppua on vietetty kansalaisopiston pääsiäisaskartelukurssilla. Useampana vuonna suurin osa meistä kurssilaisista on työstänyt koristemunia. Uusia haasteita pitänee hakea ja tänä vuonna ystäväni kanssa se oli tämä:
Tilasimme työstettäväksi hiukan isommat munat. Styroxmuna on 30 cm.
Munaa työstin servettitekniikalla ja tykkään valmistuneesta munasta . Hiukan pistin myös helmiä koristeeksi-
Munan sisustakin on koristeltu joten tänne voi kätkeä nyt aikamoisen kasan pieniä suklaamunia :)))
Pinterestistä nappasin hiukan vintage-tyylisen munan.. tämä on tehty paljon pienempään munapohjaan
Viikonloppu vierähti nopeasti mukavassa seurassa ja toinen iso muna sai vasta kangashunnun päälleen joten siihen palaamm ehkä myöhemmin.

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Puikkojen heiluttelua

Käsitöiden teko on ollut nyt vaan näitä JyJuja... aloitukset pitää olla tämän kuun loppuun mennessä ja valmiina työt juhannuksena. Oon neulonu aina työn loppuun ennen uuden aloitusta, paitsi kesken on afrikankukka hippo jolla ei ole niin kiirettä. Tällä hetkellä tilanne on se , että aloitus nro 18 on hitusta vaille valmis ja vielä pitää ne kaksi joten enköhän selviä urakastani.
Työ numero 11 oli kauluri ja joutui Uffin laatikkoon. Kutitti minun herkkää hipiää niin , että ... jospa jollekulle kelpaa.. samoin kävi sille pipolle jonka samasta langasta tein.
Numero 12 oli polvisukat tätilöiselleni. Hän ilahtui ja tykkäsi kovin. Mikäs sen mukavampaa kuin ilahduttaa ja yllättää normiarkena.
Lapaset (nro13) neuloin siitä koolamastani langasta... alle kun laittaa ohkaset lapaset niin kovemmillakin pakkasilla ei näpit jäädy. Jäivät omiksi työlapasiksi.
Ystävä tilasi tyttärelleen ylipolvensukat... oli entiset neulomani kuluttanut puhki. Näistä tykkään itsekin yli kaiken ja pitäisin itselläni mieluusti. Minun värimaailmaani sopivat. Työnumero 14
Ihana huivilankani.. Louhittaren Luola.. ja tuli ongelam millaisen huivin teen kun tuntui ettei mieleistä saa millään, Tätä lankaa purettiin ja aloitettiin ja purettiin. Viimein se sai olla Baktus (nro15)

Sitten lankakätköistä löytämäni joku seiskaveikka vanhuus pääsi lapsen sukiksi (nro 16)

Susilapaset ihan omaan kätösiini ( nro17)
Ja nyt puurtamaan loppuun ystävän tilaamat pitkät raitasukat. Hän teki ison noita-akkanuken ja tilasi sukat. Nämä tulee han mutuna.. hiukan mittoja toki. Ensi viikonloppuna nähdään sopiiko sukat vai joudutaanko fiksailemaan :)

lauantai 7. helmikuuta 2015

Neulontaurakointi jatkuu..

JyJu aloitus nro 8 oli polvisukat taas kerran. Sukat entiselle työkaverille ystävänpäiväksi ja hänellä on myös helmikuussa syntymäpäivä.
Lankana sukissa on Lana Grossa ja Alize.
Sukkailun välissä sitten pöllömpää eli pöllölapaset esikoiselleni. Ostin Oulun kädentaitomessuilta kaksi pöllölapasen tekemispakettia tuliaisena tyttärille. Kuopus neuloi omansa jo syyslomien aikaan. Esikoinen halusi lapaset valmiina ja aloitus nro 9 oli siis tässä
Välillä tuntui tuskastustavalle neuloa kirjoneuletta pitkästä aikaa...toinen lapanen valmistuikin yllättävän nopeasti kun vauhtiin pääsi
Eilen illalla aloitin (aloitus 10) pipoa itselleni
Pipo olikin niin nopea neuloa , että valmistui illalla jo. Tänään aloitin kauluria samasta langasta kuin pipo (Moda Italiana Bella). Kauluri on siis nyt jo 11 aloitus JyJussa.
Ettei olisi vaan pelkkää neulomista aloitin viikolla valoryijyn teon. Valkoista paperinauraa jonka seassa ohuempaa sini/hopeaa. Tällä ois tarkoitus valmistua ensi syksynä joten voin neulomisurakan aivan rauhassa tässä ensin toteuttaa.
Tänään innostuin Kool Aidilla värjäämään käteen osuneen vanhan lankavyyhdin. Kuvassa hiukan haaleat värit. Lapaset taidan tikutella tästä langasta.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Yhden ikuisuusprojektin loppu...

En muista vuotta kun aloin maalata ns. pääsiäisikonia. Viime viikonloppuna viimeisen sivellin vedon vetäisin ja se oli siinä. Kriittinen minä ei oikein ole tyytyväinen mutta aina ei vaan voi nappituloksia saada. Työtä tämän eteen on kyllä tehty.
Uuden työn aloittaminen on aina innostavaa... ja tämän ei pitäisi olla nyt pitkä projekti tosin jotain erilaista kylläkin.
Pääsiäisikonissa on taivas kullattu. Kulta ei oo ihan minun ykkönen mutta ikoneissa se on yleistä. Kultahan tuo lämpöä... Olin opettajallemme puhunut usein hopean käytöstä mutta hän ei hirveästi innostunut asiasta. Kai hänkin työsti ajatusta aikansa ja ehdotti että jos kokeilisin. Ja minähän olin valmis (hopeatkin oli ostettu aikaa sitten). Jotenkin tää ikoni on niin jäätävä mutta tykkään. Toivottavasti saamme tälle keväälle lisäkurssin.Kyllähän minä hiukan vinojakin katseita taas keräsin mutta minullehan tämä tulee... ja kokeillaan mitä tästä tulee :)

lauantai 24. tammikuuta 2015

JyJuilu jatkuu....

Aloitus nro3 oli siis Magdaleenan sukat. Malli kirjasta Rakas villasukka ja lankana Fabel. KUva vääristää hiukan langan väriä. Mukava malli neuloa ja sukat matkaa kaverille, joka täyttää vuosia kuun lopussa ja eikä osaa itse neuloa .
Aloitus nro 5 olikin sitten raitapolvisukkaa taas kerran.
Valmiisiin sukkiin virkkasin kukkasia ja pistin napin kesken. Lankana Alize ja Lana Crossa. Sukat matkaa lapsuudenystävälle ns. kiitossukkina viime keväänä saamastani tuesta.
Aloitus nro 6 Kainuun maakuntasukat
Aloitus nro 7 Kertut
Kertut Kertulle ystävänpäiväksi tuli neulottua Regia Aktive-langasta. Miellyttävä neulonta kokemus, lanka kiva neulottava ja malli kaunis sekä nopea tehdä
Kainuun maakuntasukatkin valmistui vaikka tuskaa tuottikin. Novitaa lainkaan parjaamatta on vaan pakko myöntää, etten tykkää neuloa seiska veikkaa. Sukat on miesten ja kokoa 44, joka oli myös tuskaisaa ihmiselle joka neuloo yleensä naisten kokoja. Nämä sukat saa kodin lapsuudenystäväni luona eli hänen aviomiehelleen.
Ja nyt uusien aloitusten tekoon...

perjantai 2. tammikuuta 2015

Löysäpipoisten JyJu-15

FB:ssä alkoi löysäpipoisten JyJu eli jouluyöstä juhannukseen.. 20 työtä joissa lankaa on kulunut ainakin 50g ja aloitukset 20:lle työlle maaliskuun loppuun mennessä.
Minun aloitus nro1 Tiimalasisukat ihan itselleni.Aloitin jouluaattona neulomaan (24.12)
Sukat oli valmiina Tapaninpäivänä (26.12) . Lankana Novitan Taika ja lankaa meni n. 90g.
Neulonta vauhti oli päällä ja aloitus nro 2 hyppäsi heti puikoille. Serkkuselle polvisukat (koko n.39)
Sukat neuloin valkoisesta Alizesta ja jostan toisesta sukkalangasta. Lankaa sain tuhottua n.100g Ja nämä sukat olikin sitten vuoden viimeiset eli valmistuivat 31.12
Vuoden vaihtumista odotellessa puikoille Fabelia ja Magdaleenat työn alle. Aloitus nro3
Ja kun aina ei huvita neuloa voi välillä tehdä kukkasia virkaten. Aloitus nro4 on afrikankukka Hippo

maanantai 1. joulukuuta 2014

NeOn-sukat

FB:ssä on eri neulonta ryhmissä kehuttu paljon Regian Flourman- lankaa. Kädentaito messuilta kaksi kerää kulkeutui mukaani kotiin. Oon nämäkin neulonu ns. unisukkina. Lanka ei päässyt minun suosikkeihin. Vannoin jopa etten ikinä osta mutta nyt on ajatuksiin tullut , että lanka voisi olla tosi kiva mustan kera kirjoneuleissa. Muistelen jossain nähneenikin näin neulottuja lapasia ja sukkia... mutta ei kuitenkaan ykkös ostettava listallani.
Toivottavasti näillekin polvisukille löytyy omistaja .