FB:ssä on eri neulonta ryhmissä kehuttu paljon Regian Flourman- lankaa. Kädentaito messuilta kaksi kerää kulkeutui mukaani kotiin. Oon nämäkin neulonu ns. unisukkina. Lanka ei päässyt minun suosikkeihin. Vannoin jopa etten ikinä osta mutta nyt on ajatuksiin tullut , että lanka voisi olla tosi kiva mustan kera kirjoneuleissa. Muistelen jossain nähneenikin näin neulottuja lapasia ja sukkia... mutta ei kuitenkaan ykkös ostettava listallani.
Toivottavasti näillekin polvisukille löytyy omistaja .
maanantai 1. joulukuuta 2014
torstai 27. marraskuuta 2014
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
Sukkaa...sukkaa...sukkaa
Joskus sitä yön unettomina tunteina surffailee netissä ja sortuu jopa lankaostoksille vaikkei tarvista edes langoille ole. Elokuussa lomaillessa tälläinen uneton yö napsahti taas kerran ja erehdyin Etsyyn... sieltä löysin nämä käsinvärjätyt ihanuudet. Langat(4 vyyhtiä) tuli Hollannista noin viikossa ja hintakaan ei ollut yhtään paha.Ihana myyjä oli pistänyt 100g Opal-lankaa kiitokseksi kaupoista.Tämä kerä päätyi kuitenkin ystävälleni koska kerän väri ei minua juurikaan houkutellut.
Kuten aina minua houkuttelee aina langan värit ja se pinta mitä neulottaessa muodostuu. Joten taas nämä langat pääsi ihan perussukkaan. Ja koska olen kyllästynyt sekalaisiin keriin on nyt ollut polvisukkien aika. Näitä lankoja jäi jokaista vain pikku nöttönen nöttöspurkkiin.

Sukat on neulottu pääsääntöisesti työaikana eli kun minun hoidokki tirpat ovat nukkuneet päiväunia olen univartijana tikutellut tätä perussukkaa.
Pidän näiden värimaailmasta itse suunnattomasti ja se lienee tärkeintä!
lauantai 1. marraskuuta 2014
keskiviikko 29. lokakuuta 2014
tiistai 14. lokakuuta 2014
Mattoilua
Vaikka blogihiljaisuus on hyytävää ollutkin niin olen puuhaillut monenlaista.
Pikku maton virkkauksen jälkeen vauhti jäi päälle ja mattoilu alkoi... Olin kauan jo ihaillut Facebookissa näitä Afrikankukkamattoja ja niinpä tuumasta toimeen...eteisen lattiaa koristaa nyt nämä kaksi tekeleitä. Matot on virkattu miniontelokuteesta.

Viime keväänä tilasin ontelokudetta...harmaata ja harmaata bling blingillä. Ovat lojuneet vaatehuoneen kätköissä kunnes nyt pääsivät käsittelyyn. Sängyn viereen virkkasin matot. Kaikki matot on virkattu Mikkelin Taitoshopin lehtisen ohjeilla. Mattoilu jatkuu:))
torstai 18. syyskuuta 2014
Pieni kukkamatto
Elokuisella lomareissulla Mikkeliin Taitoshopista lähti mukaan matonvirkkaus opas ja kudetta
Vessan lattialle virkkasin pienen aurinkoisen kukkamaton..
Vessan lattialle virkkasin pienen aurinkoisen kukkamaton..
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)