PUUTARHA,,,

Menin kai niin maitohapoille viime kerrasta joten toipuminen on kestänyt. Minulla taitaa mennä tämä kirjoittaminen koottuiksi selityksiksi mutta jospa kehittyisin vielä loppumetreillä kirjoittamaan jotain luovaakin.
Puutarha.. sana tuo mieleen vesilähteen solinaa, vaaleanpunaista, lilaa, valkoista kukkaa. Voin sieluni silmin nähdä jotain hiukan japanilaistyylistä maalaisromantikkaa. Kaiken kruunaa valkopitsinen kalusto ja romanttinen päiväkahvihetki.Kärpästen surinaa, perhosten lentoa ja lämmin ihana aurinko.
Todellisuus...palanut nurmikko, kuolleita karahkoita( Lue: kukkia),entinen valkoinen muovituoli, hiekkalapioita ja -sankoja hujan hajan. Minun peukalossa ei viherrä mikään..
Onneksi ulkonakin sataa .

MAITOHAPOILLA..

Voisin luritella pitkälti aina sisälläni kimpoilevasta urheilukipinästä joka kaatunee alkumetreilleen siihen ,että menen liian lujaa enkä omalla tahdillani. Väsähdän ja innostus lakkaa.
Olen kuitenkin vuorokauden ajan taas mietiskellyt elämää. Miettiny miksi elämässä on niin paljon itsekkyyttä, kateutta, ilkeyttä....Näinä tunteina on kyyneleitä valunnut rikkauksiin asti. Puhdistavaa, onko? En tiedä koska minulla ei ole vastauksia.
Minun sydän ja sielu.. ne ovat maitohapoilla tänään..NYT!

VAUVAMUISTAMISTA

Esimiehestäni tuli kaksinkertainen mummo. Tekaisinpa muistamisen uuden pikku prinssin syntymän johdosta


kortti onnittelemaan koko perhettä

Junasukat prinssille ja isolle siskolle sitten omat sukkansa
 

RINTANEULA

Rintanappi aikakauden nuorena rintaneula tuo mieleeni heti jonkinlaisen negatiivissävyisen ajatuksen. Kun aikoinani itseni vuorasin erilaisten bändien ja aatteiden rintanapeilla niin rintaneulat kuului minusta vain vanhoille  arvokkaille rouville.Ja sellaistahan minusta ei tulisi koskaan ja ei ole tullutkaan.
Kun elämäni ensimmäisen rintaneulan, sellaisen oikean ja hienonkin jopa, sain tyttärien isältä eräänä jouluna lahjaksi olin tyrmistynyt. Rintaneula... MINULLE!!! Ehkä silloin jo joku ounasteli suhteemme lähtölaskun alkua vaikka tämä samainen rintaneula pääsikin koristamaan häämekkoani. Se olikin rintaneulan ensimmäinen ja viimeinen julkinen esiintyminen. Mukanani matkannut  kuitenkin kaikki nämä vuodet sekasotkuisessa korulaatikossa .Vaikka paljon olenkin entisestä viskannut ajan kuluessa metsikköön niin jostain kumman syystä en korujani. Ehkä harakka on aina harakka sittenkin.
Makustellessani rintaneula sanaa kuitenkin mieleeni kaikesta negatiivisuudesta huolimatta ponnahtaa jotain lämmittävää ja ihanaakin. Korulippaasta löytyy muitakin rintaneuloja ja pitämättömiä, koska rinnuksiani koristaa yleensä erilaiset ruokatahrat ja kuolat ja räät. Osa omia ja osa ihanien hoidokkien tuotoksia. Siksi rintarossit olkoon lojumassa laatikossa. Olen vain jossain vaiheessa kokoelmaa kartuttanut ihan siitä "suosi käsintehtyä"- aatetta ylläpitäen.
Mutta ettei elämä olisi  yksiselitteistä niin laatikossa on myös aarteeni. Rintaneula, jonka haluan sitten joskus koristelevan minun harmaata olemustani jossain vanhainkodissa istuessani tuolissa huivi harteilla. Koru jonka sain eräänä äitienpäivänä vuosia vuosia sitten. Esikoiseni oli lahjaksi sen koulussa tehnyt.. silkkimaalein silkkikankaalle. Se koru on silmiä hivelevän kaunis , vaalean sinistä ja kultaa.
Jotain hyvää siinä "väärän" korun ostajassakin oli. Sain kaksi ihanaa ja kaunista ja niin rakasta tytärtä.

LISÄÄ HAASTETTA ELÄMÄÄN...

Sattuipa silmiini tämä  täältä ja jo vain... ei kun mukaan ja matkaan!!




Kuukauden haaste on LINTU =)

Kun kerran oppii..niin miksi lopettaisi...

Sukkailua on elämäni. Joku Snyy kierros, joku ihana salainen(Anteeksi kun muistini ei ihan pelaa)lähetti minulle Fabelia... nämä ei venyny ihan yli polven mutta polvisukiksi kylläkin.Ja sattuipa kerrankin Fabel joka kerällä oli niin ihanaa mutta lopputulos neulottuna...ei ollutkaan minun juttu. Vaan no hätä..eiköhän näille jalat löydy =))

Ja ihan huippu juttu myös se että kerästä jäi vain hippunen.. ei tullu jämäkerää =))

TIPPALEIPÄ...

Räntää..vettä...kylmää koleaa..VAPPU! Minne hävisi ne hurjat vaput kun piti ostaa uudet kevätvaatteet ja kirmaista juhlimaan? Minne ne aamut kun  kotiin palasi juhlija  aamun valjetessa rapaisin kengin ja muutoinkin rähjäisen väsyneenä? Mihin hävisi vappu jolloin ensimmäisen kerran sai lähteä valkolakki päässä juhlimaan?
Niin.. ne hävisi jonnekin unholaan kun tuli "rinssi" varastaen sydämen ja sitten haikara toi prinsessoja. Vaput muuttui sokerisiksi, munkkirasvan käryisiksi, simapullojen poksahteluksi , ilmapallojen paukahteluiksi ja ikkunan pesuiksi.
Elämä kulkee kulkuaan. Prinssistä vain haalea muisto ja prinsessaiset kumpikin tahoillaan.
 Juhlapäivät menee päivien ketjussa..ohitse lipuen.
Huolestuttavaa mutta tämä vappu oli tipaton...ei leivätön mutta tippaleivätön. Tähän on siis tultu, mutta munkkien leivonnasta pidin vielä tiukasti kiinni. Vaikka ikkunan pesusta luistinkin ja tippaleipä jäi kaupan hyllylle.
Ensi vuonna repäisen taas ja palaan ruotuun. AINAKIN yksi tippaleipä on saatava =)