Tämä sana jos mikä kuvaa minua. Olen elämäni suurissa kysymyksissä aina uhrautunut ja ajatellu ensiksi muita ja sitten myöhemmin kun on ollut aikaa itseäni vasta.
Olipas se lähes katkeruutta tihkuva lause, sanoisinko. Uhrautumisen taustalla on kuitenkin ollut aina myös se, että olen halunnut tehdä asiat niin kuin minusta on kuulunut tehdä. Kyllä minä kipuilen jatkuvasti näiden vuoksi ja uhmailen mielessäni vielä tekeväni mitä haluan. Voihan se olla, että loppupeileissä minä saan sen kirkkaan kruunun tai sitten en.
En minä kuitenkaan katkerakaan ole koska olen uhrautumiseni tehnyt myös rakkaitteni puolesta.Kun ei mieti valintojaan sen kummemmin niin sitä kummasti vaan porskuttelee uhrinakin =)
Kummasti oon osannu olla tämän kuukauden urhautumatta tähän aakkostarina-haasteeseen. Ei menny taas yhtään niinkuin piti... ei lähellekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti