Rintanappi aikakauden nuorena rintaneula tuo mieleeni heti jonkinlaisen negatiivissävyisen ajatuksen. Kun aikoinani itseni vuorasin erilaisten bändien ja aatteiden rintanapeilla niin rintaneulat kuului minusta vain vanhoille arvokkaille rouville.Ja sellaistahan minusta ei tulisi koskaan ja ei ole tullutkaan.
Kun elämäni ensimmäisen rintaneulan, sellaisen oikean ja hienonkin jopa, sain tyttärien isältä eräänä jouluna lahjaksi olin tyrmistynyt. Rintaneula... MINULLE!!! Ehkä silloin jo joku ounasteli suhteemme lähtölaskun alkua vaikka tämä samainen rintaneula pääsikin koristamaan häämekkoani. Se olikin rintaneulan ensimmäinen ja viimeinen julkinen esiintyminen. Mukanani matkannut kuitenkin kaikki nämä vuodet sekasotkuisessa korulaatikossa .Vaikka paljon olenkin entisestä viskannut ajan kuluessa metsikköön niin jostain kumman syystä en korujani. Ehkä harakka on aina harakka sittenkin.
Makustellessani rintaneula sanaa kuitenkin mieleeni kaikesta negatiivisuudesta huolimatta ponnahtaa jotain lämmittävää ja ihanaakin. Korulippaasta löytyy muitakin rintaneuloja ja pitämättömiä, koska rinnuksiani koristaa yleensä erilaiset ruokatahrat ja kuolat ja räät. Osa omia ja osa ihanien hoidokkien tuotoksia. Siksi rintarossit olkoon lojumassa laatikossa. Olen vain jossain vaiheessa kokoelmaa kartuttanut ihan siitä "suosi käsintehtyä"- aatetta ylläpitäen.
Mutta ettei elämä olisi yksiselitteistä niin laatikossa on myös aarteeni. Rintaneula, jonka haluan sitten joskus koristelevan minun harmaata olemustani jossain vanhainkodissa istuessani tuolissa huivi harteilla. Koru jonka sain eräänä äitienpäivänä vuosia vuosia sitten. Esikoiseni oli lahjaksi sen koulussa tehnyt.. silkkimaalein silkkikankaalle. Se koru on silmiä hivelevän kaunis , vaalean sinistä ja kultaa.
Jotain hyvää siinä "väärän" korun ostajassakin oli. Sain kaksi ihanaa ja kaunista ja niin rakasta tytärtä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti